perjantai 28. syyskuuta 2012

blue skies are calling

DSC_0955
Taas yhden kuvan postaus. Mutta katsokaa mikä kaunokainen mulle saapui eilen!! 
Yritin eilen opiskella ahkerasti matikkaa, mutta olin kuulevani koko ajan auton ääntä pihasta ja jouduin viiden minuutin välein juoksemaan ikkunaan ja lurkkimaan että joko iskä olisi tullut kotiin ja tuonut mulle tän Rowlingin uuden kirjan. (Kuva on vähän valetta koska en oo ehtinyt aloittaa edes lukemista vielä. Mutta tänä yönä mä luen! ja katson uuden Gleen hehee)
Iloitsen myös siitä ,että ylppärit on tältä syksyltä ohi! Yhteiskuntaopista mulla on alustavasti E, ja mulla on vahva tunne että matikasta voi ehkäpä tulla sama, koska se tuntui menevän tosi hyvin tänään. Ja nyt mulla on vihdoinkin aikaa lukea muutakin kuin oppikirjoja, ah. 

lauantai 22. syyskuuta 2012

You went left and I went right, as the moon hung proud and white. You would have loved it here tonight

DSC_0857
Mulla on ollut ihana aamu. 
Istuin peiton alla hörppien teetä mun The Beatles mukista, ja tunsin, kuinka se höyryävän lämmin kuppi palautti lämmön mun kylmiin käsiin. Kuuntelin Mumford & Sonsin uutta albumia, eikä mulla ollut kiire mihinkään. Raotin verhoja, ja katselin ikkunasta ulos tuonne harmaaseen syysaamuun ja tunsin itseni tosi pieneksi tässä maailmankaikkeudessa.
Hassua, miten musiikki saa joskus maailman näyttämään niin paljon ihanammalta, kauniimmalta ja paremmalta paikalta elää. Hassua, miten se saa sut tuntemaan miljoona asiaa yhtäaikaa; haluaisi vain itkeä tai nauraa, tai juosta maailman ääriin ja huutaa ilosta, mutta samaan aikaan haluaisi vain istua tässä ja nyt, ilman kiirettä, tekemättä mitään.
Kun kuuntelen Mumfordia, musta tuntuu just tältä.
(Kuunnelkaa tekin niiden uutta levyä, pliis.)

Ps. Hehee, mikä mun ulkonäössä on vaihtunut? Pikku vihje: katsokaa mun hiuksia!

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

So, that's who I am.

tumblr_ma0tclOnlI1rogngso1_500-tiletumblr_m9n4e3KHCc1rogngso1_500-tiletumblr_m8c09bLlzM1rogngso1_500-tiletumblr_m4rzy6FIbj1rogngso1_r2_500-tiletumblr_m2k854WWtS1rogngso1_500-tile
   Oon nähnyt tän varmaan miljoonassa blogissa ja muhunkin iski himotus tehdä oma versio tästä. (ja innostuin taas vään tuttuun tapaan ja näitä tulikin tälläinen kuvavyöry tänne) Mulla ei oo muutenkaan juuri mitään postattavaa, koska mun kaikki aika menee nyt opiskeluun opiskeluun. Mulla oli tänään eka yo-koe ja oli ehkä vähän vähemmän karmaisevampi kokemus mitä odotin. Osasin selittää jotenkin järkevästi yhteiskuntaopin kiemuroista ja kuuden tunnin yhtäjaksoisen kirjoittamisen jälkeen olin ihan varma että mun käsi on jotenkin halvaantunut tai kivettynyt sen kynän ympärille. Auts. Huomenna saan sitten innolla jatkaa taas matikan opiskelua, koska se mulla häämöttää edessä ens viikon perjantaina. Onneks tykkään matikasta. Ainakin tykkäsin. Kun on laskenut kuuden kirjan melkein kaikki tehtävät niin alkaa sekin vähän tökkiä.

maanantai 10. syyskuuta 2012

arabiapelto



DSC_0063
DSC_0506DSC_0617 DSC_0641DSC_0547DSC_0509DSC_0584DSC_0532DSC_0646DSC_0567 Odotan syksyä. Odotan sitä, että syksy värittää puut punaiseksi, eikä kaikki ookkaan enää niin harmaata. Odotan Mumford &Sons:in uutta levyä. Odotan sitä, että mun lempisarjat palaa tauolta. Odotan perjantaita, koska saan laittaa herätyksen viideltä aamulla ja katsoa uuden Gleen. Odotan että ylioppilaskirjotukset on ohi. Odotan J.K Rowlingin uutta kirjaa. Odotan, että saan vetää polvisukat jalkaan, kääriytyä kaulahuiviin ja pyöräillä kouluun kirpeässä syysaamussa. Odotan syyslomaa. Odotan sitä, että äiti alkaa taas sytyttää kynttilöitä joka puolelle meidän taloa. Odotan, että voin hyvällä omallatunnolla juoda kahdeksan kuppia teetä päivässä. Odotan The Perks of Being A Wallflower leffaa. Odotan, että voin mennä kävelemään sinne minne jalat mut vie ja kuunnella Ed Sheeranin Autumn Leavesin miljoona kertaa repeatilla. Odotan sitä tunnetta, kun istuu sisällä piilossa sateelta ja kuuntelee kuinka se rummuttaa ikkunoita.
Syksy on ihana.